Johdatus kasvatuspsykologiaan

Johdanto

Tämä on luento-/ oppimispäiväkirja Helsingin avoimen yliopiston kurssilta Johdatus kasvatuspsykologiaan (5 op). Luennoitsijana toimi FT Marja Nurmilaakso. Olen tehnyt pohdintoja ja kirjoittanut päiväkirjaa luennoilla käydyistä aiheista. Niistä aiheista jotka ovat kiinnostaneet itseäni eniten, ja jotka koin tärkeäkeiksi, olen etsinyt lisää tietoa kirjoista ja netistä. En ole laittanut lähdeviitteitä tekstiin, mutta lähdeluettelo löytyy tekstin lopusta. Kurssiin kuului siis neljä luentoa, ja lisäksi kävin kaksi kertaa itseni järjestämässä lukupiirissä. Osallistumissuosio ei ollut huimaava, vaan minun lisäkseni paikalle tuli ainoastaan yksi opiskelija. Meillä oli kuitenkin erittäin antoisat pohdiskelut, ja koen lukupiirin helpottaneen huimasti asioiden ja aiheiden jäsentymistä.

1. Luento

Ensimmäisellä luennolla kävimme läpi käsitteitä, sekä kasvua ja kehitystä. Kasvatuspsykologia on elämänkaaritutkimusta, joka ulottuu syntymästä vanhuuteen saakka. Se kohdistuu kasvatuksen ja opetuksen kannalta merkitykselliseen toimintaan ja vuorovaikutukseen. Kasvatukseen liittyy oppiminen, joka johtaa muutoksiin joiden avulla yksilö löytää uusia toimintatapoja. Oppimisessa on herkkyyskausia, jolloin yksilö on tavallista herkempi tietyille kokemuksille, ja eritysen valmis oppimaan tiettyjä asioita. Jokainen käy läpi samat kehitysvaiheet samassa järjestyksessä, mutta tahti saattaa vaihdella. Oppiminen on kokonaisvaltaista, ja kaikki liittyy kaikkeen. Perimällä, iällä ja ympäristöllä on vaikutusta, mutta geenit eivät luo ylärajaa oppimiselle. Psyykkiset elämykset määräävät kehitystä, ja palaute auttaa lasta rakentamaan minäkuvaansa. Mutta tiedot ja kokemukset eivät varastoidu irrallisina, vaan lapsi rakentaa vähitellen kokonaiskuvaa ympärillä olevasta maailmasta.

Mieleeni muistuu kolme tyttöä, 7-, 9- ja 11- vuotiaat siskokset, joihin tutustuin ollessani vapaaehtoistyössä orpokodissa. He olivat vasta sinä syksynä tulleet orpokotiin ja mm. aloittaneet koulun. Sitä ennen he olivat eläneet lähes oman onnensa nojassa keskenään, ja etsineet ruokaa kadulta. Kukaan heistä ei osannut lukea, vaan he alkoivat harjoitella kirjaimia koulussa. He harjoittelivat kirjaimia koko sen ajan mitä työskentelin heidän kanssaan, eli puoli vuotta. Johtajan mielestä he eivät voineet oppia kunnolla, koska heidän aivonsa olivat vaurioituneet riittämättömän ravinnon vuoksi, mikä varmasti piti paikkansa, mutta mielestäni myöskään koulu ei ollut kovin tehokas. Lisäksi heiltä puuttui motivaatio. Luulen että 7- vuotiaan motivaatiota söi mm. se että häneltä vaadittiin täydellisiä kirjaimia eikä kirjoitus edennyt, 11- vuotiaalla oli pahin motivaatio-ongelma, enkä usko että asiaa helpotti se että kaikki muut saman ikäiset lapset olivat kehityksessä paljon pidemmällä. 9- vuotias oli luonteeltaan rauhallinen ja ”kiltti” ja hän teki aina läksyt ja hänelle kuuluvat tehtävät mukisematta. Talossa oli paljon lapsia, mutta nämä siskokset ovat erityisesti jääneet mieleeni, ja edelleen mietin millainen heidän elämä tulee olemaan. Pahin mitä voi tapahtua olisi luultavasti se, että he jatkavat samaa kierrettä millaista heidän elämä on ollut ja luultavasti heidän vahempien ja isovanhempien elämä. Toivon että heidät onnistuttaisiin vielä kasvattamaan ”kunnon kansalaisiksi”, vaikka heidän elämän edellytykset eivät ole olleet parhaat mahdolliset, ja vaikka he olivat jo aika isoja ennen kuin päätyivät orpokotiin.

Puhuimme myös kehityspsykologian historian kannalta tärkeistä henkilöistä, kuten sveitsiläisestä kehityspsykologista Jean Piagetista (1896-1980), joka loi teorian älyllisen kehityksen vaiheista. Lapsen ajattelun ja maailman hahmottamisen logiikka on erilainen kuin aikuisen, ja kehitys tapahtuu vaiheittain. Sosiaalinen, henkinen ja fyysinen kehitys etenevät käsi kädessä, eikä lapsi voi käsittää kehitystasoonsa nähden liian monimutkaisia asioita.

Toinen henkilö josta puhuimme on valkovenäläinen psykologi Lev Vygotsky (1896-1934), jonka tärkeimpinä tieteellisinä saavutuksina pidetään ideaa siitä, että ajattelu ja kehitys on suhteessa kieleen. Että kielen oppimista voidaan pitää eräänlaisena ”ajattelun työvälineenä”. Kielellä hän ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan puhuttua ja kirjoitettua kieltä, vaan kaikkia kielenkaltaisia käsite- ja symbolijärjestelmiä. Toinen tärkeä teoria on sisäistymisen periaate. Vygotskyn mukaan kaikki oppiminen tapahtuu kahdessa vaiheessa: ensin sosiaalisella ja sitten psykologisella tasolla. Oppimisen ja kokemuksen kautta ihmisen ympärillä tapahtuva toiminta muuttuu vähitellen hänen omaksi henkiseksi toiminnaksi. Esimerkiksi kieli on aluksi sosiaalisen vuorovaikutuksen väline, mutta kehityksen myötä siitä muodostuu myös ajattelun väline, jolloin kieli ”sisäistyy”. Kolmas tärkeä Vygotskyn teoriaan liittyvä psykologinen käsite on lähikehityksen vyöhyke. Tällä tarkoitetaan aluetta, jossa lapsen taidot eivät ihan vielä riitä jonkin tehtävän suorittamiseen tai ongelman ratkaisemiseen, vaan hän tarvitsee apua/ ohjausta. Kun hän toimii yhdessä häntä kehittyneemän ohjaajan kanssa, hän pystyy suoriutumaan korkeamman tason tehtävistä. Lähikehityksen vyöhykkeen tärkein tehtävä on erotella ne asiat joita lapsi osaa itsenäisesti, ja ne joiden suorittamiseen hän tarvitsee apua. Tarkoituksena on keskittyä erityisesti niihin asioihin jotka ovat juuri kehittymäisillään. Näitä asioita tulisi tukea, jotta lapsi saavuttaisi kyvyn toimia itsenäisesti.

2. Luento

Toisella luentokerralla puhuimme mm. älykkyydestä. Aihetta sivuutettiin valitettavasti melko pintapuolisesti, mutta Kehityspsykologia- kirjassa oli aiheesta enemmän tietoa. Älykkyyden käsite on kaikille ihmisille jollakin tavoin tuttu. Sitä on tutkittu runsaasti, mutta tieteelliset käsitykset siitä, mitä on älykkyys poikkeavat edelleen paljon. Monet uskovat, että älykkyyden perusta on ihmisen geeneissä, ja että se on määriteltävissä ja mitattavissa. Sen mittaamiseksi onkin kehitetty erilaisia menetelmiä, ja ensimmäisen älykkyystestin julkaisi ranskalainen lääkäri Alfred Binet vuonna 1905. Testi koostui asioista joiden ratkaiseminen vaati järkeilyä, muistia, laskutaitoa, opitun soveltamista, tietoa maailmasta, yksinkertaisten ohjeiden noudattamista ja geometristen muotojen kopioimista. Binet uskoi, että älykkyys on joustava ominaisuus, jota on mahdollista kehittää ja harjoittaa, toisin kuin monet muut jotka (nykyäänkin) ovat pitäneet älykkyyttä yksilön muuttumattomana ja periytyvänä piirteenä.

Älykkyys on kontekstuaalinen ja kulttuurisidonnainen ilmiö, ja sitä on olemassa monenlaista. Tähän viittaa mm. amerikkalaisen Howard Gardnerin näkemys, jonka mukaan älykkyys ei ole vain loogista ajattelukykyä, vaan se ilmenee monenlaisena asiantuntijuutena ja kyvykkyytenä toimia arkipäivän ympäristössä. 1983 hän esitti teorian seitsemästä erilaisesta älykkyyden lajista: 1) kielellinen älykkyys, 2) musikaalinen älykkyys, 3) loogis-matemaattinen älykkyys, 4) spatiaalinen älykkyys (liikkuminen tutussa ympäristössä), 5) kinesteettinen älykkyys, 6) intrapersoonallinen älykkyys (itseymmärryksellinen), ja 7) interpersoonallinen älykkyys (sosiaalinen). Hänen mukaan kaikilla ihmisillä on jonkin verran kaikenlaista älykkyyttä, mutta jokainen ihminen on jollakin alueella kyvykkäämpi kuin jollakin toisella. Kykyjen harjoittamiseen ja ylläpitämiseen vaikuttaa myös ympäristön odotukset. Gardnerin mukaan älykkyyksillä on kuitenkin myös neurologinen perusta, joka ilmenee potentiaalina ja helppoutena toimia tietynlaisten sisältöjen parissa. Eli kaikista ei edes harjoittelemalla voi tulla eteviä tanssijoita, muusikkoja, kuvataiteilijoita, tiedemiehiä tai kirjailijoita. Lukupiirissä pohdimme voiko kaikkea oppia? Luennoilla sanottiin, että ahkeralla työskentelyllä ja sisulla on mahdollista oppia mitä tahansa (vaikka opettaja henkilökohtaisesti ei ole sitä mieltä), ja ajattelen, että jonkin sellaisen asian opiskelu johon ei itseltä löydy jonkinlaista luontaista taipumusta on kuin löisi päätä seinään. Itse en ainakaan haluaisi tuhlata aikaani ja rahojani esim. ottamalla laulutunteja, koska minulla ei ole kaunis ääni. Pysyn kyllä nuotissa ja voin laulaa lapselleni tai joskus juhlissa, mutta laulajaksi minusta ei ole.

Nämä ovat ehkä omasta mielestä mielenkiintoisimmat asiat älykkyydestä, vaikka kirjassa on esitelty paljon henkilöitä, joilla jokaisella oma teoria ja ajatukset älykkyydestä. Eräs kiinnostava näkökulma vielä joka luennoillakin tuli esille on ikä ja viisaus. Viisaus ilmenee tietona ja ymmärryksenä ratkaista todellisen elämän monimutkaisia ongelmia. Siihen liittyy myös kyky ottaa huomioon ratkaisujen seuraamukset. Saksassa Paul Baltesin tekemät, ja Suomessa Takkisen ym. (1999) 82-87- vuotiaille tekemät viisaustutkimukset ovat osoittaneet, että viisaustestissä saadut pistemäärät jäivät yleensä melko pieniksi, ja että hyvin viisaita ihmisiä on todella vähän. Luennoilla todettiin myös, että valitettavasti ikä ei automaattisesti tuo viisatta. Älykkyyteen ikä ei vaikuta kuin vasta 70. – 80. ikävuoden jälkeen.

3. Luento

Kolmannen luennon keskeisenä aiheena oli oppiminen. Oppimisen ja kognitiivisen kehityksen kysymyksiä pohdittaessa törmää myös hyvin usein vastakkainasetteluun siitä, missä määrin vaikuttaa synnynnäiset ominaisuudet ja missä määrin oppiminen on tulosta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Kasvatuspsykologian peruskysymyksenä voidaankin pitää sitä, missä määrin ja millä tavoin ihmisen kehitykseen ja oppimiseen voidaan opetuksella ja kasvatuksella vaikuttaa. Tätä kysymystä pohdimme myös lukupiirissä. Toivon, ettei tätä kysytä tentissä, koska mitä enemmän kysymystä pohtii, sitä enemmän vastaus alkaa paisua. Varmasti perusasioita joilla voi vaikuttaa ovat rutiinit/ päivärytmi, ruoka, liikunta, lepo, positiivinen oppimisympäristö, tasavertaisuus, mallioppiminen, vastuun antaminen ym. Synnynnäisten ominaisuuksien ja geenien vaikutusta oppimiseen ei myönnetty, paitsi ehkä tapauksissa joissa on oikeasti todettu jokin oppimisvaikeus. Kirjassa niitä ei myöskään käsitelty, koska ne kuuluvat erityispedagokiikkaan. Sen sijaan huomio kohdistettiin oppimisvaikeuksiin joiden taustalla ovat epätarkoituksenmukaisesti kehittyneet motivationaaliset tulkinnat ja kognitionaaliset säätelyprosessit.

Lisäksi kolmannella luennolla puhuttiin kahdesta oppimisen päätutkimussuuntauksesta, behaviorismista ja konstruktivismista. Behaviorismia pidetään opettajajohtoisena tiedon siirtona, jossa opettaja antaa suoria ohjeita ja opetusta. Siinä tähdätään taitojen automatisoimiseen toistojen avulla, ja oppimista pidetään reaktiona ulkoapäin tuleviin ärsykkeisiin. Jotkut ehkä muistavat lukion psykologian tunneilta Skinnerin laatikon, joka on hänen kehittämä tutkimusväline behavioristisen teorian kehittämisessä. Kyseessä oli häkki, jossa on vipu, jota painaessa häkissä olevaan kaukaloon putoaa ruoka-annos. Nälkäinen rotta pannaan häkkiin, ja kun se liikkuessaan sattumalta painaa vipua, se saa palkinnoksi annoksen ruokaa. Palkinnon ansiosta rotta alkaa painaa vipua useammin. Tätä kutsutaan operantin ehdollistamisen malliksi. Tätä positiivisen vahvistamisen mallia on käytetty paljon käytännön pedagogisissa tilanteissa.

Konstruktivismi korostaa oppijoiden omaa toimintaa. Siitä käytetään myös nimitystä keksivä oppiminen. Tieto ei siirry, vaan oppija rakentaa sen itse uudelleen. Keskeisinä menetelminä ovat oma kokeilu, ongelmanratkaisu ja ymmärtäminen. Olen pannut merkille, että mieheni suosii selvästi tällaista kokeilevan oppimisen mallia. Itse en pistä pahakseni vaikka joku minua tietävämpi neuvoo jossakin asiassa. Vaikka konstruktivismi ”jyräsi” behaviorismin, behavioristisen teorian pohjalle rakentuneet opetuskäytännöt ovat osoittautuneet varsin tehokkaiksi monenlaisiin tarkoituksiin (esim liikennekasvatus).

4. Luento

Neljännen, eli viimeisen luennon aiheet saivat minut itseni henkilökohtaisesti inspiroitumaan ehkä kaikkein eniten. Aiheina olivat motivaatio, metakognitio ja oppimisstrategiat. Luennoilla näitä aiheita käytiin taas läpi aika pintapuolisesti ja hätäisesti, mutta etsin itse lisää tietoa kirjoista, piirtelin ajatuskaavioita ja puhuimme näistä aihesta myös lukupiirissä.

Motivaatio on tila joka saa aikaan, ohjaa ja ylläpitää toimintaa. Motivaatio vaikuttaa itsesäätelyyn, eli siihen mitä valintoja yksilö tekee eri toimintavaihtoehtojen välillä (television katselu vai läksyjen teko). Itsesäätelyä pidetään tänä päivänä jonkinlaisena ”muotisanana” mutta sen merkitystä ei voi kieltää. Mielestäni se on erittäin keskeistä oppimismenestyksessä, koska se säätelee myös itsekuria, sisua ja ahkeruutta. Motivaatioteorioita on useita, ja yksi niistä on Fordin (1992) mukaan Skinnerin operantin ehdollistamisen malli, koska se tuo esille palkkioiden merkityksen motivaatiokeinona. Suurin ajatuskarttani syntyi näistä eri motivaatioteorioista ja niihin vaikuttavista tekijöistä, mutta niistä on vähän tylsää alkaa kirjoittaa näin teksitin muodossa.

Metakognitiosta puhutaan mielen teoriana, jolloin lapselle kehittyy vähitellen tietoisuus siitä, että hän on itse aktiivinen kognitiivinen toimija. Tämä tekee mahdolliseksi oman toiminnan ajattelun ja ymmärtämisen. Yksinkertaisesti sanottuna se on ajattelun ajattelemista. Tutkimuksissa on tullut ilmi, että lapsilla joilla on rikasta metakognitiivista taitoa, eli he osaavat kuunnella ohjeiden antoa, kysyä neuvoa ja suunnitella tehtävän tekemistä, on vahvasti yhteydessä taitoon ohjata ja säädellä omaa toimintaansa. Tämä on kuitenkin taito jota voidaan kehittää itsesäätelyn opettamisella. Metakognitiokäsite ei kuitenkaan yksinään ole riittävä selittämään sitä, mikä tekee joistakin oppilaista taitavia ja toisista taitamattomampia oppijoita. Sen rinnalla onkin alettu käyttää oppimisen strategian käsitettä. Sillä viitataan taitoihin, joita yksilö on oppinut käyttämään apunaan erilaisissa oppimis- ja suoritustehtävissä. Strategiat ovat konkreettisia taitoja, joiden kautta oppiminen voi tapahtua. Ne ovat taitoa mm. valikoida, yhdistää, jäsentää ja muokata tietoa. Opittavan asian ymmärtämisen kannalta mielekäs strategioiden käyttö on avainasemassa. Oppimistaitojen kehittymisessä opettajan ohjaus on tärkeää. Oppilaille tulisi jo hyvin varhain opettaa miten tullaan aktiivisiksi ja taitavasti ajatteleviksi oppijoiksi. En muista että omana kouluaikanani oltaisiin puhuttu mitään oppimisstrategioista. Onhan kehitys voinut mennä kahdessakymmenessä vuodessa eteepäin, mutta olen varmuuden vuoksi alkanut miettiä, miten itse voisin opettaa näitä taitoja omalle lapselleni, kun hän aikanaan aloittaa koulun.

Itse käyttämäni oppimisstrategiat:

 • osallistuminen luennoille

 • luentomuistiinpanot

 • oppikirjojen lukeminen

 • ajatuskaavioiden teko

 • lukupiiri / keskustelu

 • oppimispäiväkirja

Tentti

Tentti on nyt ohi, enkä osaa yhtään arvella että menikö se hyvin vai huonosti. Ehdottomasti parhaiten olivat mielessä asiat joista olen tänne kirjoittanut, mutta paremmin olisi pitänyt osata viitata eri teorioihin ja henkilöihin. Minulle tuotti myös vaikeuksa muistaa, mikä tieto oli peräisin mistäkin. Kysymykset olivat:

Pohdi Piaget’n teorian mukaan ajattelun kehitystä esikoulusta alakoulun yläluokille saakka

Voiko Hakkaraisen, Longan ja Lipposen teoksen mukaan mitä tahansa oppia?

Pohdi yksilöllistä kehitystä koko elämänkaaren aikana Kuusisen ja Vauraan teokseen nojaten.

Pohdintaa

Kurssi oli nopea ja pintapuolinen kokonaisuus kehityspsykologian perusasioista. Se oli kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen, ja erityisesti kurssikirjat olivat hyvin mukaansatempaavia. Olen sitä mieltä, että kannattaa aloittaa Tutkivalla oppimisella, koska se on jollain tapaa helppolukuisempaa monine esimerkkeineen, ja kun aiheesta on jonkinlainen käsitys, on hyvä jatkaa lukemalla Kasvatuspsykologia. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen osoittautui erittäin tehokkaaksi metodiksi, ja se antaa motivaatiota kirjoittaa myös tulevista opinnoista. Voin myös suositella sitä jokaiselle, ja varsinkin jos on vaikeuksia hahmottaa erittäin laajoja kokonaisuuksia tai ongelmia keskittymisen kanssa.

Lähteet:

Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2004: Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä.

Lehtinen, E., Kuusinen, J. & Vauras, M. 2007: Kasvatuspsykologia

Luennot ja luentodiat

uta.fi