Miten arkitieto eroaa tieteellisestä tiedosta?
Arkitieto perustuu kokemukseen. Kokemus voi olla omakohtainen tai taustalla on jonkinlainen auktoriteetti. Ominaista on, että ollaan totuttu toimimaan jollakin tavalla, ja luultavasti sen vuoksi sitä ei useinkaan kyseenalaisteta. Arkitieto on tärkeä tiedonlähde, ja se yleensä toimii tutuissa, arkisissa tilanteissa, mutta siihen liittyy rajoitteita eikä se välttämättä ole yleispätevää. Mielestäni suurin ero tieteelliseen tietoon verrattuna liittyy kriittisyyteen. Tieteellinen tieto pyrkii totuuteen ja on systemaatista. Se myös korjaa itseään, eli väärä tieto hylätään ja korvataan vähemmän virheellisellä. Arkitieto saattaa myös pyrkiä totuuteen, mutta se perustuu enemmän uskomuksiin, spekulaatioihin ja lähipiirin kokemuksiin, jotka yleistetään. Hyvä esimerkki tästä on jonkun äidin tulkinta keskustelupalstalla, että korvike on yhtä hyvää kuin äidinmaito, koska hänen oma ja hänen siskonsa vauva kasvavat samaan tahtiin, vaikka toinen on ruokittu korvikkeella ja toinen äidinmaidolla.
Arkitietoon liittyviä rajoitteita ovat mm. sen perustuminen havaintoihin, koska ihmisen havainnointikyky on yleensä epäluotettavaa ja selektiivistä. Havaitsemme ja muistamme asioita väärin riippuen henkilökohtaisista tarpeistamme ja kiinnostuksista. Arkitietoon liittyy myös puutteellista päättelyä ja epäjohdonmukaisuutta. Tieteellinen tieto sen sijaan on järjestelmällistä ja järkiperäistä uuden tiedon hankintaa. Tietoa tuotetaan yhteisesti hyväksytyillä menetelmillä, joissa erehdysten mahdollisuus on pyritty saaman niin pieneksi kuin mahdollista, ts. tutkimuksilla. Tiedonhankintamenetelmien ja tulosten tulisi olla vertailukelpoisia vanhan tiedon kanssa. Pohdinta- osassa tutkija arvioi kriittisesti oman tutkimuksensa heikkouksia.
Metodologia
Kirjoitin tämän luvun oppimispäiväkirjasta viimeisenä, koska minun oli alussa hankala muodostaa käsitystä siitä mitä on metodologia. Metsämuurosen kirjaa lukiessa ja oppimispäiväkirjan edetessä, minulle kuitenkin hahmottui että se ei ole mikään yksittäinen asia, vaan siihen sisältyy joukko tapahtumia. Sillä tarkoitetaan tieteellisen metodin, eli toimintatavan, ja konkreettisen tutkimuksen yhdistäjää. Konkreettiseen tutkimustyön prosessiin kuuluu tutkimusongelma, hypoteesit, aineistonkeruumenetelmä, operationalisointi ja luotettavuuden tarkastelu. Lyhyesti sanottuna metodologia on tutkimusmenetelmäoppi.
Tutkijan on välttämätöntä opiskella metodologiaa, mutta tutkimuksen seuraaminen ja lukeminen vaatii myös lukijalta tieteellisten metodien ja metodologian tuntemusta jotta hän ymmärtää tutkimuksen tulokset ja osaa suhtautua niihin perustellun kriittisesti. Metodologian ymmärtämistä tarvitaan siis sekä tieteellisen tekstin tuottamiseksi että lukemiseksi. Läheskään kaikki ammattielämässä luettavat tutkimukset eivät ole hyviä, joten on pystyttävä arvioimaan minkä tasoinen tutkimus on, koska tutkimuksen tulos riippuu oleellisesti siitä, millaisilla aineistonhankintamenetelmillä ja tulosten tulkintatavoilla siihen on päästy.
Operationalisointi
Operationalisoinnilla tarkoitetaan teoreettisten käsitteiden yhdistämistä mitattaviin ominaisuuksiin joita kohteessa ilmenee, ja on kriittinen vaihe etenkin kvalitatiivisessa tutkimuksessa. Sen tavoitteena on saada numeerista tietoa, jonka avulla pystytään mittaamaan teorian käsittelemiä asioita mahdollisimman tarkasti. Operationalisointi on välttämätöntä, jotta ilmiötä pystyttäisiin selittää ja ymmärtää, ja sitä tarvitaan aina kun käytettävissä ei ole tarkoitukseen sopivia mittoja. Operationalismin mukaan käsitteillä on teoreettinen määritelmä, joka liittää sen muihin teoreettisiin määritelmiin ja operationaalinen määritelmä, joka on joukko yksityiskohtaisia toimintaohjeita ja mittaamissääntöjä, ja liittää käsitteen konkreettiseen havaintotodellisuuteen.
Operationalisointi on ketju, joka alkaa ilmiön kuvaamisella omassa ympäristössään laajemman kokonaisuuden suhteen. Sen jälkeen ilmiö käsitteellistetään, eli tehdään konkreettisten tosiseikkojen perusteella yleistys (Eskola 1981). Tieteellisille käsitteille tyypillistä on, että ne ovat mahdollisimman yksiselitteisesti ja tiiviisti määritelty (Metsämuuronen 2011). Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käsitteet määritellään tarkasti ennen tutkimuksen empiiristä osaa, kun taas kvalitatiivisessa tutkimuksessa ne ovat alussa joustavia, mutta täsmentyvät tutkimuksen kuluessa. Käsitteet ovat tieteen keskeisimpiä työvälineitä. Tieteellisessä tutkimuksessa ne määritellään teoreettisesti tai teorioihin nojaten. Metsämuurosen mukaan käsitteiden määritelmien mekaanista kokoamista tulisi kuitenkin välttää, koska se antaa negatiivisen kuvan tutkijan kyvyistä arvioida näitä määritelmiä. Käsitteiden esitteleminen ei siis riitä, vaan niitä tulee myös analysoida. Riippuen käsitteen yleisyydestä ja erilaisten tulkintojen mahdollisuuksien määrästä, mielestäni kriittiset käsitteet tulisi määritellä lukijalle selvyyden vuoksi. Esimerkiksi Nikkisen ja Aunolan artikkelissa Erityisluokalla opiskelevien lasten oppimisminäkäsitys ensimmäisenä kouluvuotena, jota luennoilla käsittelimme, käsite oppimisminäkäsitys tuo luultavasti täysin erilaisia mielikuvia maallikolle sekä alaan perehtyneelle lukijalle. Itse mietin alussa että onko käsite edes suomen kieltä.
Konkreettisesti sanalla käsitteellistäminen tarkoitetaan mielestäni yleistystä tai johdosta, joka tehdään erilaisista määritelmistä jotka liittyvät samaan ilmiöön. Itselleni tulee esimerkiksi tällainen mielikuva:
Käsitteellistämisen jälkeen luodaan malli, joka on yksi osa tutkimuksen teoriaosaa. Malli on yksinkertaistus, jossa pyritään ilmaisemaan jokin oleellinen osa ilmiötä ymmärrettävästi. Seuraavaksi siirrytään mittaamiseen, minkä avulla on tarkoitus tuottaa tietoa tutkittavalta alueelta. Mittarin käytön perusajatuksena on pyrkimys havainnoimaan ilmiötä mahdollisimman objektiivisesti (Metsämuuronen 2011). Se on empiirisen aineiston hankkimisen väline, ja tutkimuksen luotettavuus perustuu siihen. Jos mittari on huono, sillä saa huonoa tietoa. Mittareita on olemassa valmiina, jolloin niiden luotettavuus on tutkittu ja testattu, ja näillä mittareilla tehtyjen tutkimusten tulokset ovat yleensä vertailukelpoisia muiden samalla mittarilla saatujen tulosten kanssa. Mutta mittarin voi luoda myös itse, jolloin sen soveltuvuutta olisi hyvä testata pilottitutkimuksella. Mittarin luominen on kuitenkin pitkä prosessi, ja tutkimuksen luotettavuus on täysin kiinni mittarin luotettavuudesta.
Mittauksella saadut tulokset on seuraavaksi analysoitava ja on tehtävä johtopäätökset. Tulosten analysointi on tutkimuksen keskeinen osa, jossa tutkija kuvaa oman aineistonsa pohjalta löytämiään tutkimustuloksia (Metsämuuronen 2011). Analyysimenetelmiä on monia, ja kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen analyysimenetelmät ovat erilaisia. Yleensä kvantitatiivisen tutkimuksen analyysimenetelmät perustuvat hypoteesin testaamiseen. Kyetäkseen valita sopiva analyysimenetelmä, tutkijan on tunnettava eri tutkimusmenetelmät sekä tulosten analysointistrategiat.
Operationalisoinnin viimeinen vaihe on teorianmuodostus. Teoria syntyy kun yksittäistapauksia koskeva tieto yhdistyy. Se hyödyttää ilmiöiden merkitysten ja säännönmukaisuuksien ymmärtämistä ja niiden mukaan toimimista.
Teorianmuodostus
Tutkimuksen tulokset kumuloituvat teoriaksi kun jotakin ilmiötä on tutkittu riittävän paljon ja on saatu yhdenmukaisia tuloksia. Ne muodostuvat käytännön tutkimuksen pohjalta, joukosta lakeja tai määritelmiä jotka systematisoivat jonkun ilmiön. Teoria on siis tutkimuksen avulla testattu malli, abstraktio todellisuudesta jonka paikkansapitävyys on testattu. Teoria ei ole totuus, mutta se voi olla oletettu totuus asiasta. Oleellista on, miten se palvelee käytännössä. Teoriaa edeltää hypoteesi, joka on tutkijan esittämä väite tai ongelman ratkaisuehdotus. Tutkimuksella pyritään saamaan selville pitävätkö ne paikkansa vai eivät. Hypoteesista on hyötyä tutkimukselle, koska se toimii työvälineenä jonka avulla voidaan lähestyä tutkimuskohdetta objektiivisesti, ja se antaa teorialle testattavan muodon.
Löysin netistä toinen toistaan monimutkaisempia ja hienomman kuuloisia selityksiä tieteelliselle teorianmuodostukselle. esim. Niiniluodon (1984) mukaan se tapahtuu aina jossain intellektuaalisessa ympäristössä, johon sisältyy joukko tutkimusta ohjaavia ennakko-oletuksia. Anttila (2001) kuvaa tätä vahvana ytimenä, jota ei yritetä kumota. Nämä oletukset tai ydin liittyvät paradigmaan, jolla tarkoitetaan tieteellisten ennakko-oletusten joukkoa johon tutkimus perustuu: mm. teoriat, mallit, ideat, hyväksyttävät metodit, tiedeyhteisön yhteiset arvot (Anttila 2000). Se voi olla mallikaavio, joka ei ole saanut vielä teorianomaista hyväksyntää.
Havaintoja tekemällä teoriat voivat saada tukea tai ne voivat kumoutua, mutta teoria ei suoraan kuvaa havaittavia ilmiöitä, vaan niistä voidaan johtaa havaittavaa maailmaa kuvaavia lauseita. Mutta tämähän liittyy empirismiin, jota ainakin Immanuel Kant on arvostellut siitä, että äärellisen havaintokyvyn rajat ylittyvät käsitteellistämisellä ja toisaalta siitä, että havaintokokemus ei ole puolueeton, vaan siihen vaikuttavat tietoisuuden rakenteet ja sisältö (ontologia). Ontologia on oppi olevaisen luenteesta. Sen peruskysymyksiä on: Mitä on olemassa? Millainen maailma on? Mitä on todellisuus? Tutkijan ontologia, eli käsitys, tutkimuskohteesta riippuu hänen maailmankuvastaan, ja näihin kaikki tutkimusohjelmat nojaavat, vaikka ideaali olisi, että tutkittavaa ilmiötä tarkasteltaisiin täysin objektiivisesti.
Itse kuvittelen että teorianmudostus on päättelyä, joka etenee oletuksista (hypoteesit) johtopäätökseen (teoria). Kvalitatiivisessa tutkimuksessa, jossa varsinaisia hypoteeseja ei ole, ennakko-oletusten (joita on aina) paikkansapitävyys testataan. Päättely voi olla deduktiivista tai induktiivista. Deduktiivinen päättely edellyttää aikaisempaa tutkittua tietoa, johon uudet havainnot voidaan peilata. Havainnot saadaan esimerkiksi käyttämällä ilmiötä mittaavia testejä tai asiantuntijoiden arviointeja, ja mittaus- ja arviointitulosten analysoinnin jälkeen niitä verrataan aikaisemmin saatuihin tuloksiin ja ilmiötä koskeviin teorioihin. Induktiivinenkin päättely nojaa teorioihin, mutta toisessa mielessä kuin deduktiivinen päättely. Aikaisemman tiedon pohjalta tutkijalle muodostuu esiymmärrys ja oletetut lähtökohdat. Aineisto hankitaan esimerkiksi havainnoimalla ja haastattelemalla, josta kohoaa esiin kohdetta määrittävät tekijät. Tutkija käsitteellistää nämä tekijät, ja kokoaa uuden ilmiötä koskevan teorian, tai tarvittaessa kumoaa ennakko-oletuksensa, jos aineisto niin osoittaa.
Aineiston hankinta ja analysointi
Kun tutkimuksen aihe on valittu, ja siihen on perehdytty aikaisemman tutkimuksen pohjalta, sekä tutkimusongelmat asetettu ja tutkimussuunnitelma laadittu, päästään tutkimuksen toteuttamisvaiheeseen. Siinä kerätään tutkimuksen empiirinen aineisto ja analysoidaan se suunnitelman mukaisesti. Tutkimusaineisto on tieteellisen tutkimuksen perusta. Se on siis se tutkittava materiaali, johon tutkimuksen tulokset perustuvat. Se tulee kerätä hyvin, sillä huonosti kerätty aineisto ei anna valideja vastauksia tutkimusongelmaan. Aineisto voi koostua valmiiksi olemassa olevista dokumenteista, tilastoista tai lehdistä tai se voidaan tuottaa itse. On tärkeää hahmottaa kuinka laaja aineisto on riittävä, ja arvioitava millainen aineisto vastaa tutkimusongelmaan.
Tutkimusmenetelmäksi valitaan se, jolla saa tarkoituksenmukaisimman vastauksen asetettuihin kysymyksiin. Menetelmän valintaan vaikuttaa tieteenalan perusoletukset ja olemus, sekä kysymystenasettelu, mutta tutkijalla on vaikuttava rooli siinä miten aineisto kootaan, mitä muuttujia otetaan mukaan ja mikä siinä korostuu ja mikä jää vähemmälle huomiolle. Tutkimusmenetelmillä tarkoitetaan konkreettisia aineiston hankinta- ja analyysimetodeja, jotka luokitellaan määrällisiin (kvantitatiivinen) ja laadullisiin (kvalitatiivinen) menetelmiin. Menetelmää valittaessa on muistettava, että että ratkaisujen tulisi olla seurausta tutkimusongelmasta. Tulee siis miettiä, mitä ovat ne aineistot joilla tietoa parhaiten saa tutkittavasta kohteesta, ja mitkä ovat ne tutkimustekniikat joilla tiedon saa. Tutkimusta voidaan tehdä monella eri tavalla, kunhan ne noudattavat tiedeyhteisön tapoja ja käytänteitä. Menetelmälliset valinnat voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi prosessin kulku muodostuu.
Kvantitatiiviselle lähestymistavalle ominaista on, että tutkimuskohde on hyvin rajattu, ja tutkimusongelmat asetettu tarkasti ennen tutkimusprosessin alkua. Toisin kuin kvalitatiivinen lähestymistapa, jossa ongelmat muotoutuvat prosessin edetessä ja tiedonhankinnan lähtökohta on kokonaisvaltainen. Itselleni tulee mieleen että kvalitatiivisessa tutkimuksessa katsellaan mitä eteen tulee, kun taas kvantitatiivisessa tutkimuksessa ei ”tuhlata aikaa” jonkin tiedostamattoman asian etsimiseen, vaan tiedetään tarkasti mitä halutaan, eikä sellaista aineistoa oteta ollenkaan mukaan mistä vastausta ei oleteta löytyvän. Kvantitatiivisen tutkimuksen lähtökohtana ovat teoreettiset käsitteet, ja työskentely on etupainotteista, eli tutkimussuunnitelma on erittäin oleellisessa asemassa. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa käsitteet muodostuvat tutkimuksen edetessä ja tutkimus etenee aineistolähtöisesti, eli aineistoa pyritään tulkitsemaan ja ymmärtämään. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa aineisto on kerätty numeromuodossa, jota tulkitaan tilastollisin menetelmin. Kohdejoukko voi siis olla suuri, koska aineistoa voidaan kerätä esim. kyselylomakkeilla. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa kohdejoukko on pieni, koska aineiston kokoamiseksi käytetään luonnollista tiedonhankintaa, esim. havainnointia, haastattelua ja elämänkertoja.
Aineistot analysoidaan eri tavoin riippuen siitä, onko kyseessä kvantitatiivinen vai kvalitatiivinen tutkimus, ja nämä sisältävät myös erilaisia analyysitapoja. On myös mahdollista kehittää oma analyysitapa yhdistämällä erilaisia menetelmiä tai luomalla uusi tapa. Analyysimenetelmän valinnassa tulee huomioida omat taidot, sillä tavat vaativat erilaisia taitoja ja jotkut ovat vaativampia kuin toiset. Yleensä aineiston kerääminen ja analysointi tapahtuu jossain määrin yhtä aikaa, mutta varsinaisessa analyysissa kerätty aineisto hajotetaan käsitteellisiksi osiksi ja synteesin avulla näin saadut osat kootaan uudelleen tieteellisiksi johtopäätöksiksi (Grönfors 1985, 145). Johtopäätökset irrotetaan yksittäisistä henkilöistä ja tapahtumista, ja siirretään yleiselle käsitteelliselle ja teoreettiselle tasolle. Aineiston analysointia ei voi tehdä kukaan muu kuin tutkija itse, mutta on ongelmallista jos hänellä on hyvin voimakas ennakko-oletus tutkimustuloksesta.
Analyysityypeistä itselleni tulee ensimmäisenä mieleen sisällönanalyysi, koska siitä on ollut puhetta aikaisemmissa opinnoissani. Sisällönanalyysin avulla pyritään systemaattiseen ja kattavaan kuvaukseen aineistoon liittyvistä sisällöistä. Se voidaan toteuttaa määrällisen tai laadullisen tutkimusotteen mukaisesti. Tutkittava aineisto jaetaan tarkoituksenmukaisiin osiin, havaintoyksiköihin, joita voivat olla esim. otsikot, pääkirjoitukset tai numeeriset arvot. Sisällönanalyysin onnistuminen edellyttää objektiivisuutta ja systemaattisuutta. Esimerkiksi sellaista aineistoa joka ei tue tutkijan hypoteeseja, ei saa jättää analyysin ulkopuolelle.
Tutkimuksen luotettavuus
Tutkimuksen luotettavuutta ja johtopäätösten pätevyyttä tulee arvioida koko tutkimusprosessin ajan. Saaduista tuloksista on kyettävä tekemään oikeita johtopäätöksiä ja on tyydyttävä yhteisesti hyväksyttyyn päättelyn prosessiin, vaikka itse olisi odottanutkin toisenlaista tulosta. Tutkimuksen pätevyyttä ja luotettavuutta voidaan arvioida reliabiliteetin ja validiteetin käsitteiden avulla. Ne pätevät erityisesti arvioitaessa määrällisen tutkimuksen luotettavuutta, mutta niitä voidaan soveltaa osin myös laadullista tutkimusta arvioitaessa.
Reliabiliteetti
Mittauksen reliabiliteetilla tarkoitetaan mittarin kykyä antaa tarkkoja tuloksia jotka eivät ole sattumanvaraisia. Toistetuissa mittauksissa tulosten on pysyttävä samoina, eikä ne saa olla ristiriidassa aikaisemman tiedon kanssa. Reliabiliteettia voidaan testata mm. uusintamittauksella, eli sama mittaus toistetaan samoille henkilöille, tai rinnakkaismittauksella, eli samasta aiheesta haetaan tietoa eri tavoin tai että samaa asiaa kysytään usealla eri tavalla. Reliabititeettia voivat alentaa satunnaisvirheet, eli lyöntivirheet, tai se että tutkittava ymmärtää kysymyksen eri tavalla kuin tutkija on tarkoittanut.
Laadullisen tutkimuksen luotettavuutta ei useinkaan voi arvioida yhtä selkeiden kriteereiden avulla, vaan siinä reliabiliteetilla tarkoitetaan aineiston käsittelyn ja analyysin luotettavuutta. Tutkijan tulee pohtia mm. tutkimuksen uskottavuutta ja sitä, ovatko käytetyt käsitteet selkeitä ja sopivatko ne tutkimusongelman ja aineiston sisältöihin. Tulokset eivät saa olla sattumanvaraisia, mutta toistettavuus on ongelmallisempaa laadullisessa kuin määrällisessä tutkimuksessa. Yksi tutkimuksen luotettavuuteen liittyvä näkökulma on yleistettävyys, eli onko tulokset yleistettävissä myös muihin tilanteisiin. Tärkeä luotettavuutta lisäävä tekijä on se että tutkijan kirjoittama tutkimusraportti on tarkka ja etenee vaihe vaiheelta.
Jos tutkimuksen reliabiliteetti on alhainen, myös validiteetti on alhainen, koska satunnaisia virheitä sisältävä mittaaminen ei pysty mittaamaan sitä mikä oli tarkoitus. Toisin päin tämä ei kuitenkaan päde, vaan vaikka mitattaisiin eri asiaa kuin oli tarkoitus, tulokset voivat silti olla vailla satunnaisvirheitä.
Validiteetti
Validiteetilla tarkoitetaan mittarin pätevyyttä eli sitä, että se mittaa mitä on tarkoitus mitata. Validiteettityyppejä on erilaisia. Ulkoinen validiteetti viittaa siihen, missä määrin tulokset ovat yleistettävissä. Ulkoinen validiteetti on sitä parempi, mitä paremmin tulokset voidaan yleistää koeasetelman ulkopuolelle toiseen paikkaan, kohdejoukkoon ja ajankohtaan. Sisäisellä validiteetilla tarkoitetaan tutkimusasetelman kelvollisuutta tutkittavien ongelmien kannalta, eli koeasetelman pätevyytä syy-vaikutussuhteen osoittamiseen. Tutkimuksen sisäinen validiteetti on sitä korkeampi, mitä paremmin muut mahdollisesti vaikutusta aiheuttavat tekijät on pystytty kontrolloimaan, eli tulokset johtuvat ainoastaan tutkimuksen asetelmasta, ei sekoittavista tekijöistä. Muita validiteettimuotoja ovat mm. sisältövaliditeetti ja käsitevaliditeetti, jotka viittaavat mittarin pätevyyteen, eli siihen mittaako mittari juuri sitä mitä on tarkoitus, sekä siihen, onko teoreettinen lähestymistapa valittu oikein, eli onko käytetty oikeita käsitteitä.
Laadullisessa tutkimuksessa validiteetti liittyy siihen onko kohderyhmä valittu oikein, eli voidaanko valittua kohderyhmää tutkimalla saada vastauksia tutkimusongelmaan, ja siihen pitääkö tutkimuksesta syntynyt tulkinta paikkansa ja voidaanko se yleistää. Tutkijan tulee kyetä osoittamaan että juuri tietyä kohderyhmää käyttämällä saadaan vastaus tutkittavaan ongelmaan. Aineistotyypin ja käytettävien analysointimenetelmen tulee myös sopia yhteen.
Lähteet
Laaksovirta, Tuula H. 1985. Tieteellinen metodi ja metodologia, lähtökohtia kirjastotieteen ja informatiikan tutkimuksen metodologialle
Metsämuuronen, J. 2011. Metodologian perusteet ihmistieteissä
kamk.fi
Metsämuuronen, J. 2011. Metodologian perusteet ihmistieteissä
kamk.fi
koppa.jyu.fi metodix.com Luennot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti